Théophile Gautier

| kuolinpaikka = Neuilly-sur-Seine, Ranska | ammatit = kirjailija, runoilija, taidekriitikko | kansallisuus = Ranska | aikakausi = romantiikka, parnassolaisuus | suuntaus = - | äidinkieli = - }} Théophile Gautier (30. elokuuta 1811 Tarbes – 23. lokakuuta 1872 Neuilly-sur-Seine) oli ranskalainen kirjailija, runoilija ja taidekriitikko.

Vaikka Gautier oli lähtöisin Etelä-Ranskasta, häntä voidaan silti pitää pariisilaisena, sillä hän muutti kaupunkiin perheensä mukana jo varhain. Kouluaikana Collège Charlemagnessa Gautier tutustui Gérard Labrunieen, josta tuli myöhemmin kuuluisa kirjailija taiteilijanimellä Gérard de Nerval. Gautier kiinnostui jo nuorena runoudesta. Vuonna 1829 hän tapasi ihailemansa kirjailijan Victor Hugon. Hän puhui noihin aikoihin aktiivisesti romanttisen tyylisuunnan puolesta ja osallistui esimerkiksi Hugon ''Hernani''-näytelmän ensi-illasta syntyneeseen mellakkaan 25. helmikuuta 1830. Mellakka syntyi perinteisen teatterin kannattajien ja Gautier’n johtamien romantikkojen välille. Ensi-illan tapahtumia kirjailija kuvasi myöhemmin humoristisesti teoksessaan ''Les Jeunes-France'' (1833).

Gautier julkaisi vuosina 1831–1832 ensimmäiset runonsa, jotka tosin jäivät ilman huomiota. Hän kuitenkin erosi muista romantiikan ajan kirjailijoista siinä, että hän kiinnitti erityistä huomiota muotoon. Kirjeromaaninsa ''Mademoiselle de Maupin'' (1835) kuuluisassa esipuheessa hän moittii näkökantaa, jonka mukaan kirjallisuuden tulisi olla hyödyllistä ja opettavaista. Hän julkaisi tuolloin myös ensimmäiset novellinsa (esim. "La Cafetière", (1831, suom. ”Kahvipannu”). Novellissa "La Cafetière" on yliluonnollisia elementtejä, joita esiintyy myös hänen myöhemmissä fantasiateoksissaan (esimerkiksi ''Le Roman de la momie'', 1858).

Gautier julkaisi vuonna 1836 novelleja ja taidearvosteluja päätoimittaja, kirjailija Honoré de Balzacin pyynnöstä tämän lehdessä ''La Chronique de Paris''. Myöhemmin hän julkaisi kirjoituksia muissakin lehdissä. Osa kirjoituksista ilmestyi sittemmin kokoelmina (esimerkiksi ''Les Grotesques'' ja ''Souvenirs littéraires''). Gautier julkaisi myös runoja (''La Comédie de la Mort'', 1838) ja kokeili onneaan näytelmäkirjailijana (''Une larme du diable'', 1839). Toukokuussa 1845 Gautier teki pitkän matkan Pyreneiden yli Espanjaan ja kirjoitti kokemuksistaan matkapäiväkirjan (''Voyage en Espagne'') sekä runoja (''España'', 1845). Hän teki myöhemmin matkoja myös Algeriaan, Kreikkaan ja Egyptiin. Hän kirjoitti niistä matkapäiväkirjoja, mutta matkojen vaikutus näkyy myös hänen kaunokirjallisessa tuotannossaan.

Vuonna 1852 ilmestyi runokokoelma ''Émaux et Camées'', jota Gautier täydensi vuoteen 1872 asti. Runokokoelman ansiosta Gautier’ta alettiin pitää koulukunnan johtajana. Muun muassa ranskalainen runoilija Charles Baudelaire omisti runokokoelmansa ''Pahan kukat'' (suom. Antti Nylén, 2011) Gautier’lle – ”virheettömälle runoilijalle”. Myös toinen ranskalainen runoilija, Théodore de Banville, ihaili Gautier’ta, jota pidetään parnassolaisen koulukunnan edelläkävijänä.

Gautier tuli tunnetuksi ”taidetta taiteen vuoksi” -ajatuksestaan. Hän koki taiteen kauneuden etsimisenä eikä niinkään romantiikan runoudelle tyypillisenä tunteiden ylikuohuntana. Gautier piti tärkeänä muodon hiomista, ja eräs säe hänen runossaan '"L’Art'" kuuluukin: ”Sculpte, lime, cisèle” eli ”veistä, hio ja kaiverra” (''Émaux et Camées'', 1872).

Artikkelien ja runojen lisäksi Gautier kirjoitti elämäkerran Honoré de Balzacista ja julkaisi kaunokirjallisia teoksia, esimerkiksi historiallisen seikkailukirjan ''Le Capitaine Fracasse ''(1863). Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä ''Kapteeni Kalske'' vuonna 1977 (suom. Anja Leppänen). Gautier nimettiin Mathilde Bonaparten kirjastonhoitajaksi, ja hän oli aktiivisesti mukana Ranskan toisen keisarikunnan kirjallisissa ja taiteellisissa seurapiireissä. Taiteellisissa piireissä Gautier kiinnostui muusikoista ja taidemaalareista, joista hän kirjoitti elämäkertoja. Hän on kirjoittanut ''Giselle''-baletin libreton.

Gautier kuoli 1872. Hän jätti jäljen oman aikansa kirjalliseen ja taiteelliseen elämään. Hänen taiteelliset näkemyksensä elävät yhä, ja hänen monipuolista tuotantoaan arvostetaan edelleen. Wikipedian tuottama